Usvaiset aamut alkavat muistutella monella kesän loppumisesta sekä arjen ja rutiinien alkamisesta. Tähän voi liittyä monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Toiset intoilevat jo säännöllisestä arjesta ja tuttuihin uomiin uppoutumisesta, kun taas toiset jäävät kaipaamaan loman tuomaa vapautta ja rutiinittomuutta. Loma on toivottavasti ollut mahdollisimman monelle aikaa hengähtää ja keskittyä itselle tärkeisiin asioihin. Toisille loma onkin ollut aivan muuta mitä oli ajatellut, jos lomaa on ollut ollenkaan.
Lomalle asetetaan yleensä myös odotus merkittävästä palautumisesta ja energiatasojen elpymisestä. Loman jälkeen ollaan taas valmiita uuteen syksyyn, työvuoteen ja vapaa-ajan kuvioihin. Haastan suoriltaan tätä käsitystä pitäen sitä vanhanaikaisena ja jopa mahdottomana. Minkään pituinen kesäloma ei takaa palautumisen kokemuksen ja jaksamisen kestoa, mikäli näistä ei huolehdi myös matkan varrella. Meidän olisi tärkeää löytää itselle sopivia palautumisen tapoja, joita toteuttaa arjessamme säännöllisesti. Arjen alkaessa voi pysähtyä pohtimaan, mikä juuri minua palauttaa. Voisiko se olla työpäivän mikrotaukojen pitäminen lempimaisemaa puhelimesta tarkastellen? Pysähtyminen ja itsensä kuulostelu, että mitä minulle juuri tänään tässä hetkessä kuuluu? Vai onko se ajan varaamista vapaa-ajalta omien mieliasioiden tekemiseen tai hetken hiljaisuudelle?
Yksilöllisen näkökulman lisäksi ehkä vielä tärkeämpää olisi löytää työyhteisöjen tasolla keinoja tukea henkilöstön palautumista ja hyvinvointia arjessa. Työpaikoilla voitaisiin luoda palautumista tukevaa kulttuuria, jossa jaetaan kokemuksia palautumisen keinoista ja mahdollisuuksista niiden toteuttamiseen. Helposti saatamme puhua palautumisen tärkeydestä ja tietämistämme keinoista, mutta niiden mukaan toimiminen tai niiden mahdollistaminen jää puolitiehen. Samalla mallinnamme toiminnallamme sitä, mikä on juuri meidän työyhteisössämme odotettua ja hyväksyttyä. Haastankin pohtimaan, onko meidän työpaikallamme sallittua ottaa hetken hengähdyksiä tai joustaa tilanteen niin vaatiessa. Millaisen kuvan minä omalla toiminnallani ja omasta roolistani käsin palautumisesta ja siihen suhtautumisesta luon?
Syksyn alku loman jälkeen on otollista aikaa omien ja työyhteisön rutiinien haastamiseen, kun asioita pystyy tarkastelemaan vielä hieman etäämmältä kuin työputkessa ollessa. Voimme valita vaikuttaa ennaltaehkäisevästi ja palautumista tukevasti tai herätä kuormitukseen seuraavan pysähtymisen yhteydessä ehkä joulun pyhinä tai vasta ensi kesänä. Voitaisiinko tällä kertaa lähteä yhdessä tutkimaan palautumista ja sen mahdollisuuksia ja mahdollistamista sekä tällä tavoin tukea yksilöiden ja työyhteisöjen hyvinvointia?
Mia Mölsä
psykologi
