Luonnon vaipuessa talvihorrokseen ja valon ollessa vähäisimmillään kuuluu joukostamme enemmän puhetta väsymyksestä ja jaksamattomuudesta.
Syksyn mittaan kertynyt kuormitus alkaa jo tuntua ja mahdollisen vapaan alkamiseen lasketaan viikkoja ja päiviä. Samalla toivotaan viikkoihin lisää päiviä tai päivään lisää tunteja saadaksemme tänäkin vuonna maailman valmiiksi töissä ja vapaalla. Tasapaino on hukassa, kun alamme jättää välistä itselle tärkeitä tai hyvää oloa tuovia asioita tehdäksemme enemmän töitä tai muita suoritteita. Some vilisee meemejä loppumattomista työ- ja tehtävälistoista ennen kuin voisimme hengähtää. Mitä olisikaan joulu ilman tyhjää tehtävälistaa töissä, lattiasta kattoon siivottua kotia, osuvia lahjoja tai loppuunsa hiottua menuta?
Lähiaikoina olen ollut huolestunut maailman menosta ja pohtinut, onko tässä mitään järkeä. Jatkuvan epätasapainon, kuormituksen ja riittämättömyyden tunteen vuoksi monet voivat huonosti. Me olemme luoneet monenlaisia mielikuvia siitä, miltä hyvä ja tavoiteltava elämä näyttää ja miltä sen pitäisi tuntua. Tällä hetkellä kannustamme ihmisiä ylisuorituksiin kaikilla elämänalueilla polttamalla kynttilää kummastakin päästä. Veneemme keikkuu kovaa vauhtia eteenpäin ristiaallokossa suuntaan ja toiseen tavoitellessamme sitä kaikkea haluamaamme. Ihannoimme huimiin suorituksiin pystyviä ihmisiä ja kerromme heistä ylistäviä kertomuksia. Suoraan sanottuna en yhtään ihmettele, että voimme näin huonosti. Loppuvatko nämä vaatimukset koskaan? Itsestäni on alkanut tuntua, että suorittamisessa ei taivaskaan ole rajana. Elämästä nauttiminen ja tyytyväisyys siirtyy tavoite tavoitteelta tavoittamattomiin. Mitä sitten, jos sen kaiken saavuttaa, eikä tunnukaan miltään? Mitä sitten, kun hetkestä tai elämästä ei ehdikään nauttia kaiken suorittamisen keskellä, kun silmissä kiiltää jo seuraava tavoite?
Minulla on sinulle kysymys. Mikä on kamalinta, mitä voi tapahtua, mikäli jätät jonkin asian tekemättä? Mikäli se ei akuutisti vaikuta sinun tai ympärilläsi olevien hyvinvointiin, niin suosittelen harjoittelemaan tekemättä jättämistä. Monesti silloin vasta huomaa, onko kyseinen asia lainkaan tärkeä. Voit myös alkaa kiinnittää huomiota oman puheen ”pakko” tai ”pitäisi” -sanoihin ja pysähtyä kyseenalaistamaan näitä ajatuksia. Onko asia todella näin? Kun tällaista omien ajatustensa haastamista tekee jonkin aikaa alkaa ehkä huomata muutosta omassa joustavuudessa. Saatamme olla itse itsemme pahimpia vihollisia omien vaatimustemme ja mielikuviemme kanssa. Pysähtymällä ja priorisoinnilla voimme löytää juuri tällä hetkellä itsellemme tärkeitä asioita.
Haastan sinut myös pysähtymään tähän hetkeen. Mitä voit havainnoida aisteillasi? Kauanko menee, että mielesi harhautuu pohtimaan mennyttä tai tulevaa? Nykyihmisen on vaikea elää tässä hetkessä. Mielessämme on helposti suunnitelmia ja varautumista tulevaa varten tai mielemme valtaavat erilaiset menneet tilanteet ja tapahtumat. Loppuvuonna haastan sinut pysähtymään sekä nauttimaan pienistä hetkistä tässä hetkessä ”sitten kun” -ajattelun sijaan, ettei joulu jälleen kerran vain vilahda ohitse kaikkine suorituksineen. Toivon kaikille joulun ajan olevan juuri sitä, mitä tänä jouluna on tarpeen itseämme kuunnellen ja suunnaten kohti itselle tärkeitä asioita.
Omaa matkaa tai seuraavaa päämäärää suunnitellessa on hyödyllistä tarkastella reittiä suuntaavia majakoita ja väylämerkkejä. Vriskon polulla Ristiaallokossa – Russarö pääset navigoimaan kohti omaa väylää yhdessä ammattilaistemme kanssa.
Mia Mölsä
psykologi
