Kuinka kääntää epävarmuus voimavaraksi?
Työelämän ja toimialojen murroksissa inhimillinen ja luonnollinen reaktio on usein kiinnittää huomio siihen, mikä on uhattuna tai mitä olemme menettämässä. Muutoksen keskellä epävarmuus voi helposti kaventaa näköalaa ja passivoidakin. Entä jos kääntäisimme asetelman toisinpäin? Voimme siirtää painopisteen uhkakuvista yksilön toimijuuteen, olemassa oleviin voimavaroihin ja tulevaisuuteen.
Muutoksen herättäessä huolta, on ensiarvoisen tärkeää palauttaa yksilön usko omaan pystyvyyteen. Voimavaroihin keskittyvä puhe auttaa huomaamaan, ettemme ole tilanteessa tyhjin käsin. Meillä kaikilla on aiempaa kokemusta selviytymisestä. Juhlapuheissa puhutaan usein vain menestystarinoista ja saavutuksista, mutta yhtä arvokasta voisi olla pysähtyä niihin tilanteisiin, joissa ponnistettiin pulasta kuiville yhdessä tekemällä.
Uuden suunnan määrittelystä apua
Kun vanha toimintaympäristö murtuu, on tärkeää luoda uusi, vetovoimainen suunta. Tavoitetilan pohtiminen pakottaa irrottautumaan nykyhetken ongelmista ja konkretisoi suunnan toiminnaksi. Yhdessä on hyvä pohtia, miltä uusi ”tukeva maaperä” näyttää käytännössä. Voimme kysyä seuraavan kysymyksen itseltämme tai yhteisöltämme: ”Jos kuvittelemme, että hyppäämme ajassa puoli vuotta eteenpäin ja tämä toimialamuutos onkin kääntynyt yksilön ja työyhteisön voitoksi, mistä konkreettisista asioista arjessa huomaamme ensimmäisenä, että olemme onnistuneet?”.
Pienin askelin kohti hallinnantunteen palauttamista
Toimialatasolla tapahtuvat muutokset voivat tuntua suurilta ja joskus kaukaisiltakin oman työn arjesta. Siksi on tärkeää vahvistaa kokemusta siitä, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja sen tekemisen tapoihin. Kun suuret kokonaisuudet pilkotaan konkreettisiksi ja hallittaviksi asioiksi, huomio siirtyy siihen, mihin voimme itse vaikuttaa.
Työryhmän jäsenet ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita, ja heidän näkemyksensä ovat arvokas lähtökohta toimivien ratkaisujen löytämiselle. Myös pieniltä tuntuvilla käytänteillä voi olla merkitystä työn sujuvuuteen ja mielekkyyteen. Siksi olemassa olevia toimivia käytänteitä kannattaa arvostaa ja muutoksia tehdä silloin, kun niille on selkeä ja perusteltu tarve. Näin voimme rakentaa arkea, jossa muutoksista huolimatta säilyy tunne oman työn hallinnasta ja mahdollisuudesta vaikuttaa.
Yhteisöllisyys vahvistaa resilienssiä
Yksilön muutoskyvykkyys on vahvasti sidoksissa työyhteisön kulttuuriin. Resilienssi ei kasva tyhjiössä, vaan olemme vahvasti riippuvaisia toisistamme. Eteenpäin katsovan puheen ruokkiminen vuorovaikutuksessa on elintärkeää, ilman että kenenkään kokemia vaikeita tunteita ohitetaan. Tämä kytkeytyy olennaisesti työkykyjohtamiseen ja varhaiseen tukeen. Resilienssiä voidaan tukea tarjoamalla konkreettista matalan kynnyksen apua työntekijän kuormitustilanteissa hyvin varhaisessa vaiheessa, ennen kuin ne näkyvät uupumisoireina tai sairauspoissaoloina. Nämä muutostilanteissakin epävarmuutta aiheuttavat ilmiöt voivat kytkeytyä elämänkriiseihin, jotka ilmenevät työnantajaorganisaatiosta riippumatta. Taustalla voi olla esimerkiksi avioero, sairastuminen, riippuvuudet, vuorovaikutushaasteet tai taloudelliset vaikeudet. Kestävää työkykyä ja inhimillisempää työelämää rakennetaan puuttumalla näihin risteyskohtiin ajoissa.
Parhaimmillaan resilienssi ei tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi selviytyä yksin, vaan sitä, että kukaan ei joudu selviytymään yksin. Kun työyhteisössä on tilaa erilaisille tunteille, mahdollisuus pyytää apua ja halu auttaa toisia, muutoksistakin on helpompi kulkea eteenpäin yhdessä. Pienilläkin teoilla voimme vahvistaa luottamusta, yhteisöllisyyttä ja kokemusta siitä, että tässä työyhteisössä pidetään toisistamme huolta.
Mikko Niemelä
palvelujohtaja
