Luonnossa vietetyn ajan hyödyt hyvinvoinnille syntyvät toistojen kautta. Arkiliikunta lähimetsässä ja lenkki polulla koiran kanssa tai ilman ovat monen suomalaisen arkihyvinvoinnin peruspilareita. Hyvinvointivaikutukset syntyvät ikään kuin vahingossa, mutta mikä suotuisat mielialavaikutukset kehossamme ja mielessämme itseasiassa synnyttää?
Terveyshyötyjä on todettu syntyvän, kun viheralueilla käydään vähintään puolen tunnin ajan kaksi-kolme kertaa viikossa tai tehdään kuukaudessa muutama pidempi luontoretki kaupungin ulkopuolisiin luontokohteisiin. (Duodecim: Tyrväinen. 2023). Luonnossa myös altistutaan kaupunkiympäristöä vähemmän melulle ja ilmansaasteille. Puusto ja muu kasvillisuus sitovat ilmansaasteita, ja puut varjostavat ja viilentävät lämpötiloja rakennettuun ympäristöön verrattuna. Laajemmat luontoalueet myös vaimentavat melua. Sydämen sykkeen on havaittu olevan ulkona matalampi ja syketaajuuden vaihtelun suurempi kuin rakennetussa ympäristössä.
Luontoympäristössä voidaan rauhoittua ja vetäytyä sosiaalisista suhteista tai toisaalta myös vahvistaa suhteita kulloisenkin tarpeen mukaan. Perheen, läheisten ja ystävien parissa vietetty aika luonnossa kartuttaa sosiaalista pääomaamme. Oma lukunsa on myös konkreettinen kontakti maaperän tai kasvillisuuden hyödyllisiin mikrobistoihin, mikä tutkimusten mukaan vahvistaa ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa.
Suomalaisten tyypillisin liikuntaympäristö on metsä, joka on haastatteluissa nimetty usein myös mielipaikaksi tai turvapaikaksi. Terveyttä parhaiten tukevat metsät ovat laaja-alaisia, varttuneita tai iäkkäitä, mutta myös rakenteeltaan monipuolisia ja vaihtelevia. Hoidetut metsät sopivat niille, jotka kaipaavat turvallisuutta, hyvää näkyvyyttä ja helppokulkuisuutta. Luonnonmukaisesti hoidetussa metsässä on puolestaan monimuotoisuutta, kerroksellisuutta ja vahva metsäntuntu, jotka edistävät elpymisen kokemuksia. Mahdollisuus oleskella vesiympäristöjen läheisyydessä on myös usein toivottu osa luontokäyntejä. Hyvinvointia edistävä alue on kävijälle turvallisen tuntuinen, saasteeton ja meluton. Melulle pitkäkestoinen altistuminen lisää stressihormonien määrää elimistössä, myös nukkuessa.
Mielenterveyden vahvistajina myös puistot ja puutarhat ovat hyviä vaihtoehtoja. Kaupunkilaisille, joille metsä tai muu laajempi luontoalue on vaikeammin saavutettavissa, viihtyisä pienempikin lähipuisto voi toimia hyvin. Monilla työpaikoilla palavereihin on lupa osallistua esim. kävellen rauhallisesta sijainnista käsin. Oma rajoitteensa aiheuttavat Suomen neljä vuodenaikaa, jolloin pimeys ja kylmyys saattavat vaikeuttaa toimintaan ryhtymistä. Suru ja pettymykset sekä pelot ja ahdistuneisuus ovat kuitenkin osa jokaisen elämää. Luonnossa vietetyllä ajalla on onneksi meihin ihmisiin keskimäärin kärsimystä ja ahdistusta vähentävä vaikutus, vaikka keliolosuhteet haastavat meitä välillä ja olisi niin mukava jäädä kotisohvalle turvaan sateelta ja tuiskulta.
Miten sinun luontosuhteesi laita olikaan? Onko arjessasi tilaa sellaiselle toistuvalle rutiinille, että löytäisit itsesi säännöllisesti rakennetun ympäristön ulkopuolelta tai ainakin viihtyisältä, meluttomalta viheralueelta? Jos koet ajanhallinnan haasteita tai muita rajoitteita edistää arkista hyvinvointiasi luonnon parissa, voit kääntyä Vriskon ammattilaisten puoleen. Viemme konkreettisesti asiakkaamme myös ”metsään”, tutustumme heille tärkeisiin arvoihin ja paikkoihin ja pyrimme löytämään yhdessä sellaisia mielen hyvinvoinnin viherankkureita, jotta he löytäisivät itselleen sopivia välineitä palautua työkuormituksestaan ja olisivat myös työarjessaan onnellisempia.
Mikon vinkit luontokokemuksen vahvistamiseen työarjessa:
- Pyöräile mahdollisuuksien mukaan työpaikalle käyttäen hiljaisempia sivu- ja hiekkateitä
- Soita palaveripuhelu välillä kannonnokasta, toteuta luontopalaveri
- Hakeudu työpisteeseen, josta on näkymää myös luontoon tai sisusta tilaa luontoaiheilla
- Jaa kollegoittesi kanssa parhaat polku- ja laavuvinkit muidenkin iloksi
- Selvitä itsellesi, missä ovat juuri sinulle rakkaimmat arjen luontokohteet ja vieraile niissä säännöllisesti työpäiviesi lomassa
Mikko Niemelä
palvelujohtaja